Karhunkierros - Ristikalliolta Rukalle (27.6.-1.7.2016

Karhunkierrosta emme olleet aikaisemmin vaeltaneet kokonaan, ainoastaan Pienen karhunkierroksen (12km). Välillä on kuitenkin mielessä käynyt, että pitäisihän sekin käydä kokonaan kiertämässä. Tänä kesänä tiedossa oli, että meillä on vain viikon verran yhteistä kesälomaa, joten Karhunkierros valikoitui meidän reissukohteeksi. Ensinnäkin se on sopivan ajomatkan päässä, jotta päivässä hyvin ajaa perille ja ehtii jo patikoidakin, eikä koko kierroksen kiertämiseen mene viikkoa kauempaa. Meillä meni 5 päivää. Reitti on myös erittäin aloittelijaystävällinen. Paljon taukopaikkoja, autiotupia, vessoja yms palveluita. Tarvittaessa reitiltä pääsee myös pois, sillä se risteää useaan otteeseen metsäautoteitä ja jopa maanteitä.

Tämän portin alta alkoi meidän Karhunkierroksen vaellus

Maanantai 27.6.2016
Maanantaiaamuna lähdimme ajelemaan Rukalle vähän ennen aamukymmentä. Sattuipa vielä olemaan meidän hääpäivämme, joten tuli samalla juhlistettua sitäkin näin vaelluksen merkeissä. Rukalle saavuimme kahden maissa, juuri sopivasti jotta ehdimme Sallaan menevään linja-autoon. Jäimme pois Ristikallion P-paikalla toisen pariskunnan kanssa. Karhunkierroksen vaeltamisen voi aloittaa useammastakin paikoista, mutta Sallantien varrella olevasta Ristikallion parkkipaikalta vievä reitti on kierroksen alkuperäinen lähtöpaikka.

Pitkospuita alkumatkasta

Puoli neljän aikaan aloitimme vaelluksen, ja heti alkuun saikin vetäistä uudet hankintamme päälle, eli hyttystakit. Hyttysiä oli ihan mielettömän paljon, joten verkkotakki tuli todella tarpeeseen. Kovin paksusti ei olisi vaatteitakaan viitsinyt päälle laittaa, sillä sää oli lämmin ja aurinkoinen.

Ristikallion autiotupa

Viiden aikaan saavuimme Ristikallion autiotuvalle, jossa pidimme ruokatauon ja minä pääsin vessaan. Karhunkierroksen autiotuvat olivat kaiken kaikkiaan hyvin varusteltuja ja ulkovessat siistejä. Ristikallion autiotuvan pihapiirissä ei kuitenkaan ollut juurikaan telttapaikkoja, joten päätimme jatkaa matkaa. Maaninkajoella otimme vettä, joka ei ollut kovinkaan hyvänmakuista vaikka vedenpuhdistimen läpi pumppasi. Myöhemmin varsinkin Pienen karhunkierroksen varrelta joesta otettu vesi oli paljon paremmanmakuista.Vesitauon aikana meidät ohitti kolmen hengen vaellusporukka, jonka saimme kiinni Puikkokämpän päivätuvalla. He aikoivat jäädä sinne yöksi, mutta me jatkoimme vielä matkaa.

Puikkokämppä

Maasto oli kohtuullisen tasaista ja olimme illalla puoli yhdeksän jälkeen Taivalkönkään telttailualueella. Siellä oli jo noin 6-7 telttaa, mutta löysimme kohtalaisen telttapaikan hyvällä maisemalla. Laitoimme teltan pystyyn, teimme illallista ja menimme nukkumaan.

Upea maisema Taivalkönkään telttailualueelta

Tiistai 28.6.2016
Aamulla heräilimme kahdeksan paikkeilla, pakkasimme teltan ja laskeuduimme portaita pitkin Taivalkönkään kaksikerroksiselle autiotuvalle tekemään aamupalaa. Siellä oli evästaukoa pitämässä kaksi metsähallituksen miestä, jotka olivat ilmeisesti tarkistamassa tuvan, wc:n yms. kuntoa. Söimme aamupalaksi kaurapuuroa ja mustikka-vadelma -soppaa (Blå Bandin lämmin kuppi). Oli todella hyvä yhdistelmä ja sitä aiomme kyllä jatkossakin ottaa mukaan vaellukselle.

Taivalkönkään autiotupa

Aamupalan yms. touhujen jälkeen lähdimme noin klo 10.30 jatkamaan matkaa. Ylitimme ensin kahdet upeat riippusillat ennen kuin matka jatkui tasaista polkua mäntymetsässä. Välillä pidimme taukoa ja söimme Mikon pähkinöitä. Minun pähkinät olivat nimittäin jääneet ensimmäisenä yönä rinkan sivussa olevaan verkkotaskuun, ja yön pimeinä tunteina oli metsähiiri tai jokin muu otus käynyt järsimässä pussista pähkinöitä. Eipä hirveästi tehnyt niitä enää mieli syödä, vaikka ensin vahingossa muutaman pähkinän pussista otin ennen kuin hoksasin reiän minigrip-pussissa...

Karhunkierroksen varrella on useita riippusiltoja

Runsulammen nuotiopaikalla pidimme näkkäritauon ja sitten matka jatkui edelleen kohti Oulangan luontokeskusta. Runsuniityn lähistöltä löytyi samalla yksi geokätkö, jonka poikkesin hakemaan sillä välin kun Mikko piti taukoa. Puoli kolmen seudulla tulimme luontokeskuksen pihaan ja tuntui hassulta ilmestyä sinne muiden ihmisten joukkoon Joimme kahvit, kävimme vessassa (luksusta) ja jatkoimme matkaa. Kiutakönkäällä pidimme pakollisen tauon ja ihastelimme kosken kuohuja. Siitä matka jatkui eteenpäin Merenojan nuotiopaikalle. Pidimme siellä ruokatauon ennen kuin kävelimme Ansakämpälle yöksi. On todella mukavaa, kun taukopaikkoja on reitin varrella runsaasti.

Jokimaisemaa Karhunkierroksen varrelta

Ansakämpällä olimme puoli kahdeksalta illalla ja jäimme sinne yöksi neljän muun vaeltajan kanssa. Ansakämppä on iso autiotupa, joten tilaa oli kyllä runsaasti. Annin ja Villen kanssa olimmekin jo kävelleet ristiin koko alkumatkan ajan, sillä he aloittivat meidän kanssamme yhtä aikaa Ristikallion parkkipaikalta. Toinen kaksikko oli äiti ja hänen aikuinen tyttärensä. Ansakämpällä kävimme heittämässä talviturkit ja peseydyimme Oulankajoessa. Hyttysiä oli todella paljon, joten peseytymisen jälkeen sai kiiruhtaa takaisin tuvalle. Pesin myös ylläni olleet vaatteet, mutta ne eivät koko reissun aikana ehtineet kuivata kunnolla. Sen kun olisin silloin tiennyt, että loppumatkasta riitti sadetta... Söimme vielä iltapalaksi näkkäriä ja teetä, jonka jälkeen rupesimme nukkumaan.

Ansakämppä

Keskiviikko 29.6.2016
Äiti ja tytär nousivat aamulla todella aikaisin, kun me muut vielä jäimme nukkumaan. Pääsimme itse liikkeelle vasta puoli kymmenen jälkeen. Ansakämpän jälkeen oli muutama nousu ja lasku, ennen kuin polku muuttui tasaisemmaksi. Ja vielä ennen Kulmakkapuron nuotiopaikkaa oli yksi vähän pitempi nousu. Kulmakkapurossa on yritetty uittaa tukkeja 1900-luvun alkupuolella, mutta veden vähyys on aiheuttanut ongelmia. Tukit on tuolloin jätetty puroon mätänemään ja siellä ne olivat edelleen. Pidimme nuotiopaikalla välipalatauon. Hyttysiä oli todella paljon.

Matkan varrelta

Välipalan jälkeen matka jatkui kohti Jussinkämppää. Reitti jatkui koko ajan hiukan nousten, joten tuntui raskaalta kävellä. Minulla alkoi myös oikean nilkan kehräsluun alue kipeytyä, joten matka eteni hitaasti. Lopulta kipu muuttui sellaiseksi, että pysähdyimme teippaamaan nilkan. Teippaaminen auttoi, ja pystyimme jatkamaan matkaa Jussinkämpälle. Mikko valmisti meille siellä ruoan, kun itse lepuuttelin jalkojani. Jussinkämpällä oli myös kaksi nuorta tyttöä koiran kanssa, sekä Anni ja Villekin ehtivät sinne ennen meitä. Jussinkämpällä levähdimme pari tuntia ennen kolme lähdimme käveleen kohti Pientä Karhunkierrosta. Ajatuksena oli, että kävelemme tänään niin pitkälle kuin jaksamme. Kartalla reitti näytti rankalta - paljon korkeuskäyriä ennen Kitkajokea. Todellisuudessa reitti olikin lähes pelkkää alamäkeä ja pääsimmekin mukavasti joen varrelle. Siellä pidimme taas välipalatauon nuotiopaikalla ja tapasimme kolme kalastajaa. Juttuotuokion ja välipalapatukoiden jälkeen päätimme vielä jatkaa eteenpäin. Vaan todellinen rankka osuus tulikin eteen tässä vaiheessa.

Jussinkämppä

Alkoi sataa vettä ja polku kulki aivan Kitkajoen rannassa. Vesi oli syönyt osan polusta ja paikoitellen polku kulki jyrkästi viettävällä rinteellä, jota pitkin oli raskas kävellä. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, kun hitaasti taivalsimme eteenpäin. Jouduimme myös kiipeämään juurakoiden yms. yli, joita rannan tuntumassa oli. Lopulta pääsimme Pienen Karhunkierroksen varteen - kun olimme ensin kiivenneet vielä jyrkkää rotkon rinnettä ylös ja sen jälkeen laskeutuneet alas. Kävelimme viimeiset 300m Harrisuvannon laavulle ja kylläpä olimmekin iloisia, kun löysimme sieltä nuotion äärestä Annin ja Villen. Jäimme kaikki sinne yöksi. Me laitoimme teltan pystyyn aivan laavun eteen ja Anni ja Ville yöpyivät laavussa. Paikalle saapui myös neljän hengen vaellusseurue, jotka pitivät jonkin aikaa sadetta laavulla, mutta päättivät sitten vielä jatkaa matkaa Siilastuvalle. Pitkin iltaa satoi vettä välillä rankemmin ja välillä vähän vähemmän. Kello taisi olla lopulta yksi yöllä, kun kömmimme telttaan nukkumaan. Onneksi telttamme pitää nyt todistetusti vettä.

Harrisuvannon laavulla sateisen yön jälkeen

 
Torstai 30.6.2016
Torstaina lähdimme etenemään vasta puolilta päivin, ja kävelimmekin reippaasti pitkin Pientä Karhunkierrosta Siilastuvalle. Päiväretkeilijöitä oli paljon, ja olikin jälleen vähän outoa nähdä niin paljon ihmisiä reitillä. Siilastuvalla pidimme ruokatauon ja siellä kuulimme, että Jussintuvalta on tulossa paljon porukkaa Porontimajokea kohti samana päivänä. Se on meilläkin tämän päivän kohteena, joten päätimme jatkaa reippaasti matkaa, jotta ehdimme saada telttapaikan Porontimajoelta viimeiseksi yöksi. Sää oli taas yllättäen lämmin ja aurinkoinen, kun jatkoimme matkaa. Reitti oli kohtuullisen tasaista kulkea ja pidimme välipalatauon Puurosuon laavulla. Siellä oli todella paljon hyttysiä, mutta onneksi hyttyssavut auttoivat pitämään edes osan hyttysistä loitolla. Pian laavun jälkeen saavuimme hakkuuaukealle ja taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Ei auttanut muu, kuin jatkaa matkaa ja toivoa, että ehdimme Porontimajoelle ennen sadetta. Pääsimmekin perille jo ennen kuutta ja menimme heti pystyttämään telttaa. Vähän sen jälkeen alkoikin sataa ja vettä tuli taas pitkin iltaa ja yötä. Myös ukkonen jyrähteli.

Porontimajoki

Vietimme iltaa keittokatoksessa sateelta suojassa. Kävin peseytymässä Porontimajoessa ja paistoimme lättyjä. Ilta kului leppoisasti Villen ja Annin kanssa rupatellessa ja tarjosimme heillekin lättyjä. He taas tarjosivat meille mm. vaahtokarkkeja, joten oli meillä aikamoiset herkuttelukestit näin viimeisen vaellusillan kunniaksi. Porontimajoelle tuli yllättävän paljon väkeä, ja autiotuvat täyttyivät nopeasti. Autiotupia on kaksi, toinen on itse asiassa vanha mylly suoraan joen päällä ja toinen on pieni autiotupa. Näihin molempiin pikkuruisiin tupiin mahtuu neljä yöpyjää per tupa, ja ihmiset yrittivät varailla itselleen paikkoja tuvista. Onneksi meillä oli teltta, sillä tuvissa tuntui olevan todella ahdasta kun kaikki yrittivät sulloutua niihin nukkumaan. Menimme itse hyvissä ajoin nukkumaan telttaamme, sillä tiesimme viimeisen päivän olevan pitkä ja rankka.

Porontimajoen kaksi autiotupaa

Perjantai 1.7.2016
Heräsimme perjantaiaamuna hyvissä ajoin ja sade oli loppunut. Kuivasimme teltan, söimme aamupalan ja lähdimme jo kahdeksan jälkeen viimeiselle etapille. Tälle viimeiselle päivälle luvassa oli rankkoja nousuja ja laskuja, sillä aikoinaan reitin merkitsijät ovat halunneet viimeisen päivän ja vaelluksen päätöksen olevan sellainen, että se todella tuntuu vaeltajan jaloissa.

Porontimajoelta reitti on pieneltä pätkältä linjattu uudelleen, joten heti sillan jälkeen piti kääntyä vasemmalle ja uudet reittimerkinnät opastivat eteenpäin. Vähän matkan päässä oli upouudet puuportaat, joita pitkin nousimme ylös rinnettä. Kävelimme Ison Kuikkalammen lähellä olevalle laavulle ja pidimme siellä ensimmäisen vähän pidemmän tauon. Oikeastaan Kuikkalammen jälkeen alkoi se mäkisempi osuus. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että kauempana näkyi taas tummia ukkospilviä, ja jostakin kuului ukkosen jyrinää. Niimpä heti ruokailun jälkeen lähdimme taas matkaan.

Porokin tuli Karhunkierroksella vastaan

Ison Kumpuvaaran jälkeen sai vetää sadeviitan päälle, sillä alkoi sataa. Tämän jälkeen ei meillä sitten oikeastaan olekaan kuvia, koska pitkin päivää satoi ja halusimme varjella kameraamme sateelta. Tulin myös siihen tulokseen, että seuraavaa vaellusta varten jää sadeviitta kotiin ja ostan itselleni sadetakin ja sadehousut. Sadeviitta vain lepatti tuulessa ja lopputulos oli se, että kastuin kuitenkin päästä varpaisiin. Ennen Konttaiselle kiipeämistä pidimme välipalatauon, joka jäi erityisesti mieleeni. Istuimme sateessa ja söimme välipalapatukoita. Kauaa ei viitsinyt istua, sillä sitten alkoi tulla kylmä. Konttaisen huipulle kiipeäminen ei ollut niin paha, kuin miltä se ensisilmäyksellä vaikutti. Portaat helpottivat asiaa ja yllättävän nopeasti pääsimme huipulle. Maisemia ei juurikaan näkynyt, sillä oli harmaata, sumuista ja pilvistä. Edelleen satoi vettä...

Konttaiselta laskeutuminen oli vähän hankalampaa, varsinkin niissä kohdissa missä ei ollut portaita. Pääsimme kuitenkin alas maantielle ja ylitimme sen. Luulin, että sen jälkeen on vähän helpompi pätkä Suolammen laavulle, mutta se pätkä osoittautuikin yllättävän raskaaksi ja pitkäksi nousuksi. Alkoi tietysti jo tulla myös väsy, ja vaatteet olivat minulla ihan märkänä. Lopulta pääsimme Suolammen laavulle, jossa vaihdoin vähän kuivempaa vaatetta ylleni ja pidimme ruokatauon. Sen jälkeen oli varsin tiukka nousu taas ylöspäin köysien avulla. Kummallista, ettei tähän kohtaan ole tehty portaita.

Se hetki kun vettä ei satanut.

Aina vain matka jatkui ylös-alas-ylös-alas -meiningillä, kunnes lopulta alkoi viimeinen nousu Valtavaaran huipulle. Tai no sekin oli vähän huijausta, sillä luulimme sen olevan viimeinen nousu, mutta sen jälkeen tulikin vähän aikaa tasaista ja sitten oli vielä toinen nousu ennen kuin lopulta pääsimme huiputtamaan Valtavaaran. Energiatasot alkoivat olla vähissä, vaatteet olivat taas märät jatkuvasta sateesta johtuen, eikä maisemiakaan näkynyt pilvimassan läpi. Vähän alkoi jo ärsyttää, mutta pienen evästauon jälkeen saimme vielä puhtia jatkaa matkaa. Valtavaaralta löytyi myös geokätkö, joka tuli samalla logattua.

Valtavaaralta alkoikin sitten pitkä lasku alaspäin kohti Rukaa ja vauhtia tuli jalkoihin sen verran, ettemme pysähtyneet ollenkaan Valtavaaranlammen laavulla, vaan painelimme suoraan siitä ohi. Vielä muutama pieni mäki, kunnes olisimme Rukalla. Tai siis kuvittelimme olevamme Rukalla, sillä vaellusreitti jatkui suoraan mäkeä ylös. Ja se oli kyllä kaikkein tuskaisin ja inhottavin pätkä, sillä luulimme jo pääsevämme perille Rukalle, mutta jouduimmekin kiipeämään ylös laskettelurinteen. Kyllä siinä ärräpäitä lenteli tunturin rinteellä, kun viimeisillä voimilla nousimme ylöspäin. Vaan olihan se aivan mahtava tunne, kun lopulta pääsimme perille Rukakylään ja kävimme varaamassa huoneen hotellista. Karhunkierros oli nyt nähty ja koettu. Ensimmäisenähän tietysti piti päästä suihkuun ja sen jälkeen menimme pitsalle. Hyvien yöunien ja kunnon aamupalabuffetin jälkeen oli mukava ajella lauantaipäivänä takaisin kotiin.