tiistai 18. huhtikuuta 2017

Hetta- Pallas -reitti Pallaksesta Hettaan (13.-15.8.2011)

Meidän toisen vaelluskokemuksemme saimme Hetta-Pallas reitillä elokuussa 2011. Hetta-Pallas reitti on noin 55 kilometrin mittainen vaellusreitti Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueella. Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolla kerrottiin reitin soveltuvan myös vähän retkeilyä harrastaneille, joten uskaltauduimme lähtemään matkaan. Varustehankintoja tehtiin lisää, ja tällä kertaa molemmilla oli mm. uudet Fjällrävenin Kajka-rinkat. 

Pallas
Vaellus Pallakselta Hettaan


Perjantai 12.8.2011
Lähdimme perjantaiaamuna puoli yhdeksältä ajelemaan kohti Enontekiötä. Parin pysähdyksen jälkeen olimme Hetassa viiden hujakoilla. Kävimme syömässä ja löysimme yöpaikan yhdeksi yöksi. Olimme sopineet Enontekiössä asuvan tuttuni kanssa, että hän heittää meidät aamulla Pallakselle.



Lauantai 13.8.2011
Tuttavani haki meidät kuuden aikaan aamulla yöpaikastamme ja vei meidät Pallakselle, josta vaelluksemme alkoi. Alun nousussa puuskutettiin ja pidettiin taukoja. Taivaskeron rinteellä oli rakkaa, ja ensimmäisen päivän innokas eteneminen kostautui, kun kompastuin kivikossa. Huojuin hetken aikaa paikoillani yrittäen saada tasapainoa säilymään, mutta kaaduin lopulta kivikkoon ja löin käsivarteni kipeästi kiveen. Komeannäköisen mustelman ja patin siihen sain, mutta mitään ei tuntunut olevan poikki. Hetken asiaa surkuteltuani totesin, että pystyn kuitenkin vaeltamaan kipeästä käsivarrestani huolimatta. Taivaskerolta alkoi pitkä ja loiva lasku alaspäin, ja matka alkoi sujua paremmin. Rihmakurulla pidettiin lounastauko, paistettiin makkaraa ja istuskeltiin. Juttelimme samalla kodassa yöpyneen pariskunnan kanssa. Muutamia päiväkävijöitä oli myös liikenteessä kevyin varustein.


Kodalta jatkoimme matkaa Nammalakurulle, jonne olikin enää vain kolmen kilometrin matka. Olimme jo etukäteen päättäneet, että jäämme sinne yöksi ja näin ensimmäisen vaelluspäivän matka jää vähän kevyemmäksi. Matka sujui ripeästi ja olimmekin jo tuossa tuokiossa Nammalakurun autiotuvalla. Nammalakurun autiotuvan vieressä oli avoinna oleva kotakahvila ja emmehän me voineet vastustaa kiusausta, vaan päädyimme herkuttelemaan tuoreilla munkeilla. Sen jälkeen veimme tavarat autiotuvalle. Siellä kanssamme yöpyi Laura USA:sta sekä Marja Kittilästä. Marjalta sain jotain rasvaa kipeään käteeni ja se tuntuikin helpottavan kipua. Ilta kului leppoisasti vedenkeiton, ruoanlaiton ja hengailun merkeissä. Päivän aikana näimme kolme tunturisopulia ja illalla tuvan pihalle tuli poro vasansa kanssa. Menimme nukkumaan jo yhdeksän jälkeen.

Nammalakurun autiotupa

Sunnuntai 14.8.2011
Sunnuntai-aamuna heräsimme ennen seitsemää aamupuuhin. Syötiin puurot, tiskattiin ja pakattiin rinkat. Puoli yhdeksän seudulla päästiin liikkeelle. Kävelimme Montellinmajalle, josta löysimme Helou-pariskunnaksi ristimämme vaeltajakaksikon. Minttu ja Olli olivat jääneet sinne yöksi. Jätimme heidät majalle heräilemään ja jatkoimme itse matkaa. Kävelimme hurjat 100 metriä eteenpäin ja pysähdyimme tauolle. Minulle nimittäin kerkesi jo tulla nälkä... Selvästikin aamupuuro vaatii tuunausta, jotta sillä jaksaisi kävellä vähän pidemmälle.
Montellinmaja



Kuljimme eteenpäin välipalan jälkeen Vuontiskeron kivistä rinnettä pitkin ja sen jälkeen laskeuduimme Lumikuruun. Sieltä nousu Lumikerolle näytti pitkältä ja rankalta... Ja sitä se kyllä olikin. Ylitimme siellä myös poroaidan ja pysähtelimme vähän väliä hengähtämään. Aikamoinen nousu, mutta kyllä maisemat olivat sen arvoiset! Lumikerolta alkoi pitkä lasku alas Suaskurun kodalle ja tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin pääsimme perille. Nälkäkin alkoi jo vaivata. Laskeuduimme puurajan alapuolelle metsään ja laskeutuminen varsinkin loppumatkasta oli aika jyrkkä, kivinen ja juurakkoinen. Tällä välillä ei myöskään ollut juuri puroja, emmekä löytäneet kunnollista vedenottopaikkaa kodan läheltä. Onneksi meillä oli pulloissa vettä niin, että saimme tehtyä ruokaa. Varsinkin Mikolla laskeutuminen otti voimille, joten hän kellahti makuuasentoon samantien, ja meinasi aivan nukahtaa kodan laverille! Kodassa oli hieno puusta veistetty kiikkutuoli, jossa istui kodan oma asukas.


Ruokailun jälkeen tsemppasimme itsemme vielä päivän viimeiselle etapille Suastunturiin. Oli niin lämmin, että tunturiin tarkeni nousta pelkällä t-paidalla! Viimeinen nousu ei ollut enää lainkaan niin paha ja loppumatka sujui kevyesti. Vielä viimeinen laskeutuminen Hannukurulle oli hiukan hankala, mutta pääosin kuitenkin joutuisa.

Suaskurun kodan asukki
Periltä löysimme kaksipuoleisen autiotuvan, jossa toisessa oli 2 miestä ja toinen puoli tyhjänä. Siellä saimmekin yöpyä kahdestaan. Varsinaista luksusta! Hannukurun kaivo ei toiminut, joten vettä joutui hakemaan kaukaa saunan pohjoispuolelta purosta. Mikko kantoi ämpärillisen vettä tuvalle ja joimme vettä keittämättä. Emme sairastuneet. Lämmitimme saunan (oli ehtinyt sammua edellisten jälkeen) ja olipa vain mukava päästä saunomaan hikisen vaelluspäivän päätteeksi! Ja kyllä olikin hyvät löylyt Hannukurun saunassa! Kävimme myös "uimassa" jäätävän kylmässä tunturijärvessä. Olimme ajatelleet paistaa lättyjä iltapalaksi, mutta tyydyimmekin nuudeleihin laiskuuden yllättäessä. Tullessamme saunalta törmäsimme jälleen Helou-pariskuntaan. He pohtivat vielä matkan jatkamista. Hannukurulle saapui myös mies, joka akoi kulkea reitin kahdessa päivässä. Annoimme hänelle ea-laukustamme rakkolaastareita, sillä hän oli päivän kävelyn jälkeen saanut pahat rakot kantapäihin, mutta aikoi siitä huolimatta vielä jatkaa matkaansa. Aika hurjaa, sillä meille ei tullut lainkaan rakkoja koko reissulta.

Menimme aikaisin nukkumaan. Emme jaksaneet laittaa tulia kaminaan ja yöllä meinasikin vähän viluttaa.

Pahakurun autiotupa
Maanantai 15.8.2011
Aamulla nousimme kuudelta, mutta pääsimme liikkeelle vasta 8.20... Kumma juttu, kun lähteminen on aina niin hidasta... Matka Pahakurun tuvalle meni joutuisasti, sillä maasto oli kohtuullisen helppoa ja hyvä kävellä. Sielläkin oli yöpyjät jo hereillä omissa puuhissaan. Juttelimme hetken kahden nuoren naisen kanssa. Pahakurulta matka sujui edelleen joutuisasti, sillä välillä ei ollut suuria korkeuseroja, vaan sai aika tasaista polkua kulkea. Tappurin juurella polku meni sopivasti kylmän tunturipuron yli ja pääsin hetkeksi viilentämään varpaitani purossa. Tuntui niin hyvältä! Siellä vastaan tuli naisporukka ja sen jälkeen vastaantulijoita olikin jo useampia. Melkein ruuhkaksi asti! Sioskurun tuvalla olimme yhden aikaan ja siellä yllättäen törmäsimme taas Helou-pariskuntaan, jotka olivat juuri aamupalalla. He totesivatkin, etteivät olisi muita aamupalapöytään huolineetkaan. :D

Sioskuru (ja sen taakse jatkuva vaellusreitti)

Teimme ruoaksi riisiä ja currykastiketta. Paikalle ilmestyi myös kaksi miestä, joista toinen oli Islannista ja toinen Englannista. Opastimme heitä reittien kanssa. Helou ja miehet lähtivät kohti Pyhäkeroa, kun me vielä nautiskelimme lämpimästä auringonpaisteesta. Upea ilma! Mekin päätimme jatkaa vielä matkaa, vaikka alunperin oli ollut tarkoitus jäädä Sioskurulle yöksi. Nousu Pyhäkerolle ei tuntunut ollenkaan niin pahalle, kuin miltä se tuvan luota aluksi näytti. Tai ehkä jalkamme alkoivat pikkuhiljaa tottua vaellukseen. Pyhäkeron huipulla aloimme jo haaveilla yöstä "ihmisten ilmoilla" ja soittelin Paavontalolle venekyytiasiasta. He eivät kuitenkaan päässeet enää illalla meitä hakemaan Ounasjärven rannalta, joten venekyydin mahdollisuus jäi auki. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, ja laskeutuminen Pyhäkerolta sujui nopeasti. Oikeastaan sieltä oli viimeiset komeat maisemat, sillä pitkän laskun jälkeen saavutimme taas puurajan.

Pyhäkeron tupa

Matka jatkui läpi metsikön Pyhäkeron tuvalle. Siellä oli jonkin verran vaeltajia, sekä jälleen Helout. Soitimme toiselle venetaksille, joka onneksi suistui hakemaan meidät vielä illalla. Pidimme lyhyen evästauon ja kävin myös etsimässä tuvan sisältä geokätkön. Viimeiset vajaa 7 kilometriä menimme aika vauhdilla ja olimme Ounasjärven rannalla puoli kymmenen aikaan illalla. Helout olivat myös ehtineet sinne ja pienen tuumailun jälkeen he päättivät tulla samalla venekyydillä meidän kanssa. He tulivat myös Paavontalolle yöksi. Saimme vielä käydä saunassa illalla ja kyllä sen jälkeen uni maistui. Pitkien yöunien jälkeen jatkoimme vielä matkaa Kilpisjärvelle ja sieltä Norjan puolelle viettämään viimeisiä lomapäiviä ennen kotimatkaa.

Venekyytiä Ounasjärven rannalla odotellessa...

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Utsjoen retkeilyreitti (22.-23.8.2010)

Tämä oli meidän ensimmäinen yön yli mittainen telttaretki. Retkeä varten ostettiin Haltin teltta, trangia yms. retkeilyvarusteita. Osa myös lainattiin, sillä eihän me tiedetty miten tässä oikein käy eikä kaikkea ollut varaa kerralla laittaa. 


Utsjoen retkeilyreitti (Utsjoki - Kuoppilasjärvi - Utsjoki )



Sunnuntaina 22.8.2010
Saavuimme edellisiltana pitkän ajomatkan päätteeksi Utsjoelle. Jäimme Utsjoelle yöksi, ja seuraavana aamuna aamupalan jälkeen veimme auton parkkiin Utsjoen luontotuvalle. Reitti Kuoppilasjärvelle lähtee luontotuvan pihapiiristä, joten oli helppo aloittaa patikointi. Nostimme rinkat selkään ja suuntasimme polulle. Alussa olikin heti kova nousu pusikon läpi, ylös jokilaaksosta. Onneksi räkkäaika alkoi olla ohi. Galgojohvarrin laelta olikin sitten jo ensimmäiset komeat näkymät alas Tenojoelle.

Pidimme maisemien ihastelutauon huipulla, jonka jälkeen jatkoimme matkaa nuotiopaikalle, jossa kaivoimme tuliterän trangian esiin. Lounaaksi Pirkkapastaa, joka sattui olemaan opiskelijabudjetille sopivan hintainen. Aikaa lounastaukoon meni melkein kaksi tuntia ja huomasi, ettei minkäänlaista rutiinia vielä retkeilyyn ole syntynyt. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, mutta onneksi sentään osattiin trangia koota oikein. Toisaalta mihinkäs tässä on kiire... Ilma oli kuitenkin pilvinen ja kolea, ja nuotiopaikka sijaitsi tuulisella paikalla, joten pikkuhiljaa alkoi tulla vilu.

Matkaa jatkettiin kohti Johtalanvarria, jonka rinteellä vastaan tuli 2 miestä koiran kanssa. Taisivat olla päiväretkellä, kun mukana oli vain reppu. Matkan varrella oli alamäkiä ja taas ylämäkiä Riikkavarrille. Pohjanmaan tasaisilla lakeuksilla koko ikänsä tallanneilla alkoi pikkuhiljaa tuntua mäkisyys jaloissa. Välillä oli pakko pitää lepotaukoja ja samalla oli hyvä hetki ihailla avaraa maisemaa, jota täplittivät pienet erämaajärvet. Myös poroja näkyi runsaasti, kun matka jatkui Roavvoaiville. Päivä oli jo pitkällä, kun päästiin Roavvoaivin rinteille.

Päätimme laskeutua alas Kuoppilasjärven kammille ja jäädä sinne yöksi. Mutta niin reippaasti laskeuduttiinkin pitkän matkaa, että käveltiin kammille menevästä polunhaarasta ohi. Päädymme jatkamaan matkaa Kuoppilasjärven autiotuvalle, vaikka molempia jo väsyttää ja patikoitu matka tuntuu jaloissa. Autiotuvalla oli yksi yöpyjä, ja me päädyimme laittamaan uuden telttamme tuvan pihalle pystyyn. Olisi kuulemma tupaankin mahtunut, mutta pitäähän se uusi teltta päästä heti testaamaan.

Iltaruoaksi teemme jauheliha-makaronimössöä ja juomme teetä. Väsyttää kovasti, ja kömmimme nukkumaan kymmenen hujakoilla. Puolilta öin havahdun siihen, että minua paleltaa. Lämpötila on tainnut laskea nollan tuntumaan. Selvästikin minulla saisi olla paksumpi makuupussi näihin lämpötiloihin.


Maanantai 23.8.2010
Aamulla päivä lähtee hitaasti käyntiin. Menemme tupaan tekemään aamupalaa ja juttelemme tuvassa yöpyneen miehen kanssa. Aamutoimien jälkeen pääsemme lopulta lähtemään puolilta päivin. Nousemme Avzegeasoaivin rinnettä ylös takaisin polulle. Keli on edelleen pilvinen. Ulkona on noin 6 astetta lämmintä. Rinne on helppokulkuista. Joka puolella näkyy tuntureita eikä ainuttakaan kulkijaa näy missään. Ihana rauha ja hiljaisuus. Sielu lepää! Suuntaamme kohti Nammajärven kotaa. Matka näyttää lyhyeltä kartassa, mutta polku kulkee osittain kivikossa, mikä hidastaa vauhtia merkittävästi. Kun loputtoman pitkältä tuntuvan ajan päästä pääsemme perille Nammaljärven kodalle, tekee mieleni vain maata kodan laverilla. Lounastauko tekee kuitenkin terää (Pirkkapastaa, nam nam), ja voimat alkavat palautua. Tekisi mieli jäädä kodalle yöksi, mutta päätämme kuitenkin jatkaa eteenpäin.




Jatkamme siis urheasti matkaa. Polku kiertää Nammajärven soista reunaa pitkin, ja nousee sitten ylöspäin. Pidetään taukoa ja katsellaan maisemia. Pian alkaakin laskeutuminen alaspäin, ja avarat tunturimaisemat muuttuvat pikkuhiljaa pusikoksi. Laskua, laskua... Seitsemän paikkeilla saavumme kahlaamolle, ja ylitämme joen. Ylittäminen vähän jännittää, mutta pääsemme turvallisesti toiselle puolen. Loppumatka Mantojärvelle sujuu nopeasti ja pian laskeudumme portaat alas parkkipaikalle. Parkkipaikalta soitan majoituspaikkaamme ja he lupaavat tulla noutamaan meidät. Kyyti saapuukin 10 minuutissa Yövymme vielä pari yötä Utsjoella, jonka jälkeen matka jatkuu Norjan puolelle Altaan, ja sitten alaspäin Ylläksen kautta takaisin kotiin.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Tervetuloa lukemaan retkistä rinkan kanssa!

Tämän blogin idea on kytenyt mielessä jo pitkään ja nyt ollaan päästy tähän pisteeseen. Ensimmäinen blogiteksti tulee ulos. Jes!



Retkeily ja matkustaminen ovat olleet jo pitkään kirjoittajan sydäntä lähellä, ja kertomuksia näiltä reissulta on kertynyt paljon. Rinkan kanssa on retkeilty niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Koska olemme tällainen tavallinen duunaripariskunta, ei rahaa koskaan ole liikaa. Siitä huolimatta haluamme kuitenkin nähdä maailmaa ja pyrimmekin käyttämään edullisia matkustusmuotoja, etsimme edullisia matkakohteita ja hyödynnämme tarjouksia. Aikaisempia kertomuksia löytyy täältä ja täältä, eli jonkin verran blogikirjoittamisesta on tullut kokemusta.

Blogiin on tarkoitus julkaista retkeilyyn ja matkustamiseen liittyviä päiväkirjamaisia tekstejä. Lisäksi haluamme jakaa matkustusvinkkejä kaikille, joita kiinnostaa edullinen matkustaminen Suomessa ja maailmalla.

Rinkkaretki löytyy myös Instagrammista.